Saapaspäivän tarinat

Festareilla

Kesällä 2017 olimme mieheni kanssa lähdössä Flow-festivaaleille lauantaipäiväksi. Vain tuntia ennen lähtöä iski ennennäkemätön kenkäkriisi, kun näin sääennusteet. Sadetta oli luvattu kymmeniä millimetrejä, mutta mukaani oli pakattu vain pikkukenkiä. Ajattelin, että tähän hätään kumisaappaita ei saisi kuin kaupasta. Niinpä mieheni oli urhea ja lähti metsästämään Hai- saappaita minulle läheisestä marketista. Luumun väriset HAi- saappaat repussa kaiken varalta suuntasimme festaripäivän viettoon. Muutamien tuntien kuluttua festivaalialueella huomasimme rajun ukkospilven lähestyvän. Säntäsimme telttaan, jossa päätin, että kumppareille saattaisi olla nyt tarvetta. Kun juoksimme toiseen sateensuojaan salamoiden alla, mietin ukkosta pelkäävänä, että Hai-saappaat olivat (urhean mieheni lisäksi) parasta mitä minulle oli tapahtunut! Ne olivat lämpöiset, turvalliset ukkosella ja vakaat – siis pelkkää rakkautta. Kumisaappaat eivät ikinä olleet tuntuneet jalassa niin ihanilta. Luumun väriset Hai-saappaat pelastivat sen kesäpäivän täydellisesti!

Anopin saappaat lainassa

Olimme vasta muuttaneet Pudasjärvelle.
Kun minä halusin marjastamaan
lähteä.Minulla oli rikki omat kumisaappaat.
Sain anopilta lainaan kumisaappaita.
Pääsin marjastamaan.Näin hyvän marikon.Aloin poimimaan marjoja.
Niin kyy oli minusta metrin päässä..
Ajattelin, että poimin jonkin aikaa.
Enkä häätytä kyykäärmettä.
Minua pelotti.Ajattelin, että
ei se tule minun luokse..
Mutta kuinka ollakkaan..Kyy hyökkäsi kumisaappaan varteen kiinni hampaillaan.
Tärisin ja ajattelin, että olipa tuuria.
Kumisaappaissa on kyykäärmen hampaan jäljet vielä tänäkin päivänä.Kun vein anopille marjoja kiittelin kovasti kumisaappaiden lainasta.
Kerroin tapahtuman..Anoppi oli tyytyväinen kumisaappaiden lainaamisestaan.
Olen kaikille tapahtuman jälkeen sanonut, että elkää menkö ilman kumisaappaita metsään

Ystävysten koulumatka

Kansakouluun olisi ollut suorinta tietä matkaa nelisen kilometriä, mutta kun sitä kävellen ystävän kanssa kuljettiin ja jokainen ojanpohja ja tienpiennar tutkittiin, matka epäilemättä tuplaantui.
Kevät oli jo pitkällä. Tieltä lumet olivat sulaneet, mutta ojissa oli vielä lunta melkoisesti. Koulumatka kotiin päin kesti, sillä mikäpä olisi ollut sen ihanampaa kuin vedellä saappaankärjellä lätäköistä puroja ojien pientareelle. Ihanaa, totta totisesti, kunnes yhdessä kohtaa askel hieman lipesi ja kellahdin ojaan, sinne puolisulaneeseen lumeen. Eipähän siinä muuta kuin että en päässytkään pois, sillä ojan kostea lumi imaisi saappaani niin tiukasti, ettei edes ystävän avustus auttanut. Kyllä siinä tuli ihan kyynel silmään ja ainoaksi ratkaisuksi näimme ottaa jalan pois saappaasta ja jättää saapas sinne. Yhdellä saappaalla, sukka aivan märkänä köpöttelin sitten kotiin saakka ja tunnustamaan asiaa äidille, jota juttu hieman hymyilytti. Siinä sitten kaiveltiin minulle toiset jalkineet ja isosisko lähti avuksi kaivamaan ojaan jäänyttä saapasta, joka sitten yllättävänkin helposti saatiin kuin saatiinkin ylös!

Lainasaappaissa

…joku mies tuijottaa häntä ja tivaa onko hänellä omat saappaat jalassa. ”Totta kai ne ovat omat, en kai minä nyt päiväkodista saappaita varastaisi”, miettii mieheni. Hetken kummastelemme asiaa, kunnes mieleeni juolahtaa jostain syystä tämä eteisessä pitkään ollut lappu. Pyydän miestäni varuiksi nostamaan jalkansa, ja BOOM! Nehän ovat kokoa 41! Ilmankos ne ovatkin olleet niin kovassa käytössä. Meillähän on lompsittu koko syksy onnellisesti naapurin saappaissa.

Naapurin mies parka on tullut sinä päivänä 41 koon saappaissa päiväkotiin ja lähtenyt varpaat kippuralla 39 koon saappaissa kotiin. Sinnikkäästi mies on kuitenkin metsästänyt koko syksyn omiaan takaisin. Lopulta se tuotti tulosta!

Riitan rakkaustarina

“On toukokuu 1969. Istumme lammen rannalla. Aurinko paistaa jo lämpimästi. Minulla on vihreät samettihousut, jonka lahkeet olen kääntänyt polven alapuolelle. Minulla on uusi, siniraitainen Mari-paita. Minulla on pienet letit ja hymykuopat. Minulla on jalassa uudet siniset Hai-saappaat. Olen rakastunut. Istut siinä vierellä ja katselemme laineiden liplatusta.
On syyskuu 2018. Istumme lammen rannalla juomassa kahvia. Korissa on sieniä. Minulla on vanhat farkut. Minulla on hiuksissa harmaata, mutta samat hymykuopat. Minulla on vanhat punaiset Hai-saappaat, vähän reikäiset ja mustikkaiset. Istut siinä vierellä ja katselemme, kun puut heijastuvat lammen pinnasta. Edelleen pidän sinua kädestä, pian jo viisikymmentä vuotta.”