Oikean kokoisen kumisaappaan valinta

Miten valitsen lapselle ja nuorelle kumisaappaat?

Lasten kenkien ja kumppareiden valinta aiheuttaa päänvaivaa vanhemmille, sillä lapsen jalka kasvaa pyrähdyksittäin. Lasten jalat kasvavat eri ikävaiheissa eri nopeudella: leikki-ikäisen lapsen jalka kasvaa sysäyksittäin 2-3 kokonumeroa vuodessa, päiväkoti-ikäisen noin 2 numeroa ja kouluikäisen noin 1-2 kokonumeroa vuodessa. 

Saappaan koon mittaaminen

Uutta saapasta ostettaessa sekä vuodenajan vaihtuessa lapsen jalka mitataan. Se varmistaa, että lapsen saapas on sopivan kokoinen, eivätkä varpaat ole puristuksissa. Lapset eivät läheskään aina itse huomaa, että kengät ovat käyneet pieniksi.

Paras aika mittaukseen on illalla, sillä jalka kasvaa ja leviää päivän aikana samoin kuin aikuisilla. Kannattaa mitata molemmat jalat, sillä jalkaterät ovat usein hieman eri pituiset.

Hyvä kumisaapas tukee jalkaa

Lasten kumisaappaat pitävät jalat kuivina. Hyvät kumpparit rohkaisevat lasta leikkimään ja liikkumaan ulkona sään vaihtelusta huolimatta. Muita lasten laatukumisaappaiden ominaisuuksia ovat pitää jalka lämpimänä, kestää kovaa käyttöä ja tukea kasvavaa jalkaa, siksi on tärkeää valita lasten kumisaappaat oikein.

Nokian Jalkineiden lestimitoitus on kävelykenkien mitoitusta väljempi ja sisältää villasukkavaran. Aikuisten kengissä riittää viiden millin käyntivara, sillä kävellessä varpaat liikkuvat eteenpäin. Lasten uusissa jalkineissa on parhaimmillaan 5 mm:n käyntivaran lisäksi 5-10 mm kasvuvaraa. Löydät kunkin mallin mitoituksen ja konversiotaulukon tuotekortin Mitat-välilehdeltä (katso esimerkki)

Nokian Jalkineilla on monipuolinen lasten ja nuorten saappaiden valikoima, josta löytyy jokaiseen vuodenaikaan sopivia iloisen värisiä kumpparimalleja sekä taaperolle että kouluikäiselle. Jos varhaisteini vastustaa kumppareiden pukemista koulumatkalle, ehdota hänelle helposti jalkaan laitettavia Hai Low-saappaita

Lasten kokojen konversiotaulukko

EU US UK
21 5 4,5
22 5,5 5,5
23 6,5 6
24 7,5 7
25 8 8
26 9 8,5
27 9,5 9,5
28 10,5 10
29 11,5 11
30 12 11,5
31 13 12,5
32 1 13
33 2 1
34 3 2
35 3,5 2,5
36 4,5 3,5

Aikuisten konversiotaulukko

EU US UK
34 2,5 1,5
35 3,5 2,5
36 4 3
37 5 4
38 5,5 4,5
39 6,5 5,5
40 7,5 6,5
41 8,5 7,5
42 9 8
43 10 9
44 10,5 9,5
45 11,5 10,5
46 12 11
47 13 12
48 14 13
49 14,5 13,5
50 15 14